lauantai 10. maaliskuuta 2012

HIIHTOLOMA STAVANGERISSA

Keskiviikko aamuna siis suuntasin nokkani ensin Oslon kentälle ja siellä vaihdon konetta Stvanageriin. Matka meni mukavasti ja neljän tunnin odostus Oslossakaan ei haitannut lainkaan. Söin jättiläis kokoisen katkarapuvoileivän, katselin ohikulkevia ihmisiä, kirjottelin uutta aerobik koreografiaa sunnuntaijumppaan ja rupattelun puhelimessa ensin mummon ja sitten mamin kaa. 

Stavangerissa mä yövyin mun host-isän veljen perheen luona. Siellä oli kaks lasta, Malene, joka on vuoden nuorempi kuin mä ja Ole Andreas, joka on mun ikäinen. Eka ilta meni ihan vaan tutustuessa niihin ja telkkaria katellessa. Seuraavana päivänä me mentiin kattomaan Stavangerin keskustaa ja, joka oli ihana ja muistutti vähän Tukholman vanhaa kaupunkia paikka paikoin. Stvanager on siellä ihan etelä Norjassa rannikolla ja jos teillä on minkään laista kuvitelmaa mimmoinen on rannikkokaupunki Norjassa niin tää oli just sellanen kuin mä olin ajatellut! Lounas haettiin mäkkäristä, joka oli tosiaan mun eka kerta siitä lähtien ku lähin Suomesta!!!!!???? Söin 9 nugetin aterian ja olin TAIVAASSA hehe. Hauskinta oli ku mentiin drive in:ille ja sitte parkkeerattiin kahen metrin päähän siitä luukusta syömään meijän sapuskat! Hauskaa porukkaa ne kenen luona mä kyläilin.

Perjantaina sain nukkua melkein 12 asti ja  loppupäivä pyhitettiin shoppailulle. Jes kuulostaa ehkä säälittävältä mutta olin mun onneni kukkuroilla kun pääsin GINA TRICOT:iin, jota siis meillä Tromssassa ei lainkaan ole. Sieltä lähti mukaan muunmuassa kuvissa esiintyvä limen vihreä ihana huivi. Illalla tehtiin super paljon super hyvää sushia ja taas kävi mielessä, että miks en oo vielä perustanu sushi baaria ja pistäny rahoiks, sillä alan olee jo aika mestari pikku hiljaa.... hih 

Lauantain lento lähti 11 kohti Osloa ja sieltä jatko lento taas samaan malliin Tromssaan ja mua lykästi paremman kerran, sillä Atle eli mun host.isän veli on lentäjä ja sain istua ekaa kertaa elämässäni molemmat lennot siellä lentäjän kopissa !!!!!! Olin ihan onneni kukkuloissa KOKO AJAN ja hihittelin yksinään kun se oli niin tajuttoman siistiä. Kaikista hauskinta oli se... Tai siis koko hauskuus alko sillä kun me lähettiin Stavangerista ni lentäjät ja ne lentokenttätyypit vaa vitsailu sinne radiopuhelimii , että minne sitä menis lauantai oluelle tai mitä teatteria sitä menis illalla kattomaa (kun kone oli jo liikkeesä:D). Siten siellä yläilmoissa kuskit otti kengät pois, nosti jalat mukavasti ylös lepäämään ja otti iltapäivälehden esille, kahvi ja päivällistarjoilua unohtamatta tietenkin! 





















































































Mulla oli siis tiivistetysti paras hiihtoloma, jonka olen vielä tähän mennessä koskaan kokenut !

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavaa!! :o)
t. Konsta ja Riikka :0)