lauantai 2. kesäkuuta 2012

ONNITTELUT VALMISTUNEILLE 2012

Mulla oli yksi toiveista lähteä vielä tunturille näitten vikojen päivien aikana ja vaikka ilmat ei tällä viikolla ihan täydelliset ole olleetkaan niin sain tämän toiveeen toteutumaa. Eilen lähettiin Emman kanssa (host-sisko) kaheksan aikaan illalla rinkkojen kanssa kohti tuntureita tonne meijän talon taakse olevalle suolle. Emman koululla on tuolla sellanen retkeilymaja, joka näyttää vähäb sellaselta huvimajalta, jossa oli kamina siinä keskellä. Me jätettiin meijän tavarat sinne, keitettiin nuotiolla vähän vetta, syötiin paistetut suklaa banaanit ja lähdettiin kipuamaan tunturille. Just se tunturi minkä huipulle kiivettiin on tooooosi vanha tulivuori, joka on sitten näiden (miljoonien?) vuosien aikana kivettynyt. Kun katto kaikkia noita nyppyliä niin kyllä se aika erikoiselta näyttikin. Koko seinämä oli kuin siinä olis just ollut suuri kivivyöry ja kun käveltiin sitä ylös päin löydettiin vaikka kuinka siistejä ja sairaan isoja koloja niitten jätti kivien välistä! Päästiin huipulla joskus puol kahentoista aikaan just ennen keskiyötä ja sieltä näki koko Tromssan saaren ja oi että se oli kaunista. Kaukaa horisontista kajasti keskiyönaurinkokin. Kun alko sataa vettä lähettiin takas kipuamaan alas ja nukkumaan majassa. Yö meni ihan hyvin vaikka aamulla löydettiinki kuollu lintu mun penkin alta... Toivottavasti se oli siellä jo eilen!

NIIN JA ONNITTELUT KAIKILLE VALMISTUNEILLE TUTUILLE JA TUNTEMATTOMILLE! xoxo

















 AAMUPALA , hehe noi oli niin hyviä, että onneks ei eilen loppunut banaanit!



1 kommentti:

Tuula kirjoitti...

Ihanaa Fanni et olitte vielä viimesinä päivinä retkeilemässä ja nauttimassa pohjois-Norjan erikoisesta luonnosta :-) Tuli oikeen hyvä mieli kun kattelin noita kuvia!